Archive for lokakuu 25th, 2007

Kotihoitajana

lokakuu 25, 2007

Potilaskertomukseni edellisestä kirjoituksestani saa jatkoa; poika on nimittäin herännyt ja jalkeilla. Eikä sairaudesta tietoakaan. Liekö minussa tohtorin virkaa, mutta diagnoosini osui oikeaan, suomalaisittain se on krapula. Itse kun en juo, en osaa kuvitella miltä potilaastani tuntuu, mutta hoidan parhaani mukaan. Laitoin ottamaan aspiriinin ja huolehtimaan, että juo riittävästi. Jihuu, täältä tullaan yliopisto! Pääsen siis illaksi [...]

Lääkärin vaimo

lokakuu 25, 2007

Tänä aamuna, tunti sitten, heräsimme kultain kanssa hyvillä mielin, sillä tarkoitus oli lähteä yhdessä yliopistolle luennoille koko päiväksi. Meidän piti jo tiistaina mennä yhdessä, mutta minulla olikin täällä kotona niin paljon tekemistä perheen äidin kanssa, etten voinut lähteä. Eilen oli sama homma, joten odotimme tätä aamua kovasti. Kesken aamusuihkun ja hampaidenpesun tuli esiin tieto, että [...]