Kevät keikkuen tulevi
Keväästä ei ainakaan Saksassa ollut pääsiäisenä tietoakaan; lunta satoi 30cm ja olimme ylhäällä metsässä Benen, Chrisin ja kultsin kanssa reuhuamassa.
Pääsiäinen sujui muuten aika vaikuttavissa tunnelmissa; perjantaina oli pitkäperjantain jumalanpalvelus, jossa kirkko huokui tummaa lämpöä merkkinä siitä, mitä tapahtui kauan aikaa sitten. Pappi puhui pahuudesta ja siitä, kuinka helppoa on kääntää katseensa pois kärsimyksestä. Sinä iltana tuli televisiosta Passion of the Christ, ja pappi antoi neuvon niille, jotka sen aikoivat katsoa; älä käännä katsettasi pois Jeesuksen kärsimyksistä. Vaikka kyseessä olikin vain elokuva, ja se on vain esimerkki siitä miten asiat ovat saattaneet tapahtua, on siinä silti se todellinen seikka, että Kristus todella kuoli ristilllä ihmisten ymmärtämättömyyden tähden.
Olimme varanneet illaksi kaikenlaisia herkkuja; vanilija tuulihattuja, suklaata, hedelmiä ja juustoja sekä limpparia. Elokuvana katselimme Passion of the Christ, emme kuitenkaan sitä telkkarista tulevaa saksankielellä dupattua, vaan vuokraamosta haettua englanninkielistä. Kultsi ei ollut sitä vielä nähnyt, ja sopihan se ajankohtaan. Päätin noudattaa papin kehotusta, ja tällä kertaa en ummistanut silmiäni niissä kohdissa, missä ennen sen olin tehnyt.
Lauantain messussa puhuttiin odotuksesta, ylösnousemuksesta ja siitä, kuinka koko ajanlaskun ajan ihmiset ovat panneet toivonsa ylösnousenvaan Vapahtajaan. Kirkko oli pimeä, vain muutama kynttilä paloi. Messun alkaessa sisälle asteli kulkueena ristisaattue kuoropoikien seuratessa perässä. Olimme jokainen saaneet omat kynttilät kirkon ovelta, ja sytytimme ne eturivistä alkaen, niin että hetken päästä koko kirkon valaisin pienten liekkien meri. Erikoista oli, kun pappi siunasi kasteveden, ja sitten sitä vihmottiin sellaisilla oksilla kirkkoväen päälle, merkkinä kasteen vahvistamisesta Jeesuksessa. Kutakuinkin siinä oli herkkä olo seisoa, kun minäkin sain omat pisarani tuosta vedestä.
Messun jälkeen muodostimme kynttiläkulkueen, joka vaelsi toiseen kirkkoon viettämään sen loppuun. Me kultsin kanssa kävelimme autolle ja olimme omana esimerkkinämme siitä, kuinka pääsiäistä voi viettää. Siitä juuri pappi puhui meitä kirkosta lähettäessään; näiden kynttilöiden kanssa ulos nyt lähtiessä me saatamme olla esimerkkinä niille, jotka viettävät vapaapäivänsä muuten kuin kristillisesti.
Pääsiäsmaanantain jumalanpalvelus oli riemua täynnä, “Christus ist aufvesrtanden!”, “Jeesus on ylösnoussut!”. Urut soittivat riemukkaasti, ainakin Timo-veljeni joka kuuli nämä urut syksyllä luonani käydesään voi todeta, että niistä uruista kyllä lähtee ääntä! Pääsiäinen huipentui suuren iloon ja juhlaan kärsimysten jälkeen. Tavallisen ihmisenkin elämä tuntuu mielestäni noudattelevan ainakin jossain muodossa samanlaista kaavaa; vaikeuksien jälkeen voittoon.
Loppuaika “toisessa kotimaassa” sujui arkisesti. Kultsi oli töissä ja minä kotona lukemassa pääsykokeisiin. Keskiviikkona tuli se Saksan ja Sveitsin välinen jalkapallo peli, ja meille kokoontui perinteinen kotikatsomo. Saksan voittaessa 4-0 oli tunnelma mallillaan. Allekirjoittanut istui olohuoneessa seurana, mutta keskittyi muihin aisiohin. Näin maaleista kolme ja luulin pelin päättyneen siihen, vasta kauan pelin jälkeen sain kuulla että oli tullut se upea neljäskin maali 2 minuuttia ennen loppuvihellystä. Vai niin, sanoin siihen.
Se on vähän tälläistä meillä jos jalkapalloa tulee.
