Ensimmäinen viikko takana!
Elikkä ensimmäinen opintoviikko ammattkorkeakoulussa on menestyksekkäästi takana. Sen kunniaksi syön vähän suklaata ja juon vissyä, hurjaa!
Torstaina alkoi meidän uusien sairaanhoitajaopiskelijoiden käytönnönharjoitteluntunnit, elikkä Orhat. Siellä me meidän omassa pikkuryhmässämme istuimme uututtaan hohtavat valkeat sisarasut yllä ja kuuntelimme herkeämättä opettajaamme. Ensin pestiin käsiä aseptiikan luennolla opittujen normien mukaisesti, sitten laitettiin kädet desinfektioaineeseen ja sitten tihrustettiin ultraviolettivalon alla että näkyykö bakteereja -ero pesemättömiin käsiin oli hurja! Taitaa meidänkin kotiin ilmestyä pullo käsidesiä.. Sitten saimme kukin omat tehdaspuhtaat toimenpidehansikkaat joilla harjoittelimme lähinnä niiden oikeaoppista riisumista. Kun saimme steriilipakkaukset, oli olo vähintääkin jo kuin Teho-ostaston leikkaussalissa! Meidän piti avata ja pukea steriilit hanskat oikeaoppisesti, se oli hauskaa! Saimme myös omat maskit, ja lopulta saimme viedä kotiin myös steriilit hanskamme, niin että voimme harjoitella niillä ennen käytönnönkokeita. (joskus marraskuussa) Kaiken kaikkiaan orha oli mukava, ja jään odottamaan seuraavaa kertaa joka on ensiviikolla! Tähän väliin kuitenkin pieni muistutus:
1) Pese aina ensin kädet
2) Sitten desinfektio; ota riittävästi desinfektioainetta!


syyskuu 7, 2008 at 1:54 ip
Hehee
Kun äiti ja isä on hammaslääkäreitä, niin käsidesi tullut valitettavankin tutuksi
Aika tomeran näköinen tuo tante tuossa käsienpesukuvassa z)