Archive for the 'Onnellinen' Category

Huu, kohta kiire helpottuu!

helmikuu 10, 2009

Eli kohta alkaa kauan odotettu hiihtoloma! Meillä loppuu koulu jo 16.2 ja samana iltana lennän Saksaan Peterin luo. Suunnitelmissa on ainakin nukkua, sen verran rankkaa on viime aikoina ollut. Koulussa on ollut aika tasaista puurtamista; tenttejä viikoittain ja kaiken huipentuma on perjantaina oleva anatomian ja fysiologian tentti. En oikein ymmärrä, miksi siitä on muodostunut ryhmämme [...]

Kiireinen sairaanhoitajaopiskelija!

marraskuu 29, 2008

Vastoin kaikkea lujintakaan tahtoani, olen ollut hirveän kiireinen enkä ole ehtinyt kirjoittaa opintopisteitä kartuttavista päivistäni Kuntokadun kampuksella. Viime viikko oli koko syksyn huipentuma pitäen sisällään luentoja joka päivä 8-16, mikä tarkoitti että herätys kello soitti 6.20 joka aamu ja kotona olin takaisin puoli viiden kieppeillä. Viikkoon mahtui aineita laidasta laitaan; psykologiaa, anatomiaa ja fysiologiaa, lääkelaskuja, [...]

Detuschland, Deutschland, Deuuuutschlaaaaand!

lokakuu 3, 2008

Varasin eilen illalla lennot Saksaan; pyrähdän lyhyelle viikonloppu reissulle kultsin luo! Takaisin tulen maanantaina. Ensin ajattelin että no, onpa turhan lyhyt aika, mutta tajusin, että olen tuollaisia minilomia tehnyt ennenkin viime keväänä, joten eikun matkaan vaan!

Vielä täytyy ratsastustunnin jälkeen käydä suihkussa, laittaa hiukset ja meikata. Ja pakata loppuun, taidan mennä kohta aloittamaan. Voi sitä riemua [...]

Back on track!

lokakuu 2, 2008

Ja tällä kertaa hevosen satulaan! Kesä sujui tiiviisti Saksassa, mutta Suomessa ollessani koulutin ihanaa Manta-tammaa pienellä maalaistallilla Pirkkalan perällä. Manta sai kuitenkin uuden kodin viime kuussa, ja nyt olen hetken pyöritellyt peukaloitani ja ollut hevosia vailla, ja tallia vailla! Nyt kuitenkin viime perjantaina suuntasin kultsin kanssa Lempäälässä sijaitsevalle ratsastuskoululle, Ratsuniitty-nimiseen paikkaan. Se ilahduttin lämpimällä tunnelmallaan [...]

Takaisin kotona

syyskuu 1, 2008

Saavuin eilen illalla takaisin kotiin niinkin yllättävästä syystä kuin että sain koulupaikan! Sain viikko sitten tietää, että Piramkin Kuntokadun laitoksella on minulle paikka; näin ollen se on oleva opin ahjoni seuraavat 3,5vuotta, jonka jälkeen olen pätevä sairaanhoitaja.
Lähtö takaisin kotiin oli yllättävä, mutta mieluinen, sillä koulupaikka on näyttänyt olevan kiven alla. Mutta nyt se kivi on [...]

Lähenee, lähenee!

elokuu 21, 2008

Tänään on viimeinen ilta kotona pitkään aikaan! Rakkaimmat ystävät ja muutama muukin kävivät lähtökahvilla ja meillä oli oikein hauskaa. Sähköpostiin oli sopivasti saapuneet kuvat tulevasta Saksan-kodistani, joten saimme kaikki ihastella niitä yhdessä. Olin helpottunut kun sain nähdä millaiseen paikkaan olen menossa. Tosin Heidelbergin vihreyteen tottuneena menee varmaan hetki ennen kuin kotiudun uudehkoon lähiöalueeseen.
Lapset, Justin ja [...]

Kevät keikkuen tulevi

maaliskuu 29, 2008

Keväästä ei ainakaan Saksassa ollut pääsiäisenä tietoakaan; lunta satoi 30cm ja olimme ylhäällä metsässä Benen, Chrisin ja kultsin kanssa reuhuamassa.
Pääsiäinen sujui muuten aika vaikuttavissa tunnelmissa; perjantaina oli pitkäperjantain jumalanpalvelus, jossa kirkko huokui tummaa lämpöä merkkinä siitä, mitä tapahtui kauan aikaa sitten. Pappi puhui pahuudesta ja siitä, kuinka helppoa on kääntää katseensa pois kärsimyksestä. Sinä iltana [...]

Yhtä hymyä!

helmikuu 28, 2008

Olin sittenkin Saksassa tässä välissä. Menin 1.2 ja tulin takas vasta 13.2, saatiin olla melkein kaks viikkoa kaksisteen, kun muu perhe oli lomilla Kanarialla. Kyllä sitä olikin lystiä. sillä juuri sillä viikolla oli kaunpungissa monenlaista toimintaa. Ensin mentiin Peterin kanssa keilaamaan, ja tavattiin siellä samalla mein lääkisystäviä. Okei, Peterin kurssilaisia, mutta munkin kavereita. [...]

Ich gehe nach Hause :)

tammikuu 28, 2008

Perjantaina nousen taas lentokoneeseen ja matkaan Heidelbergiin. Viimeksi kun Saaran kanssa menimme sinne, tuntui kuin olisin mennyt kotiin. Outoa… Miksi toiset löytävät kotinsa jostain muualta kuin täältä missä se on aina ennen ollut..?
Peter on lukenut viimeisiin tentteihin ja tenttinyt niitä urakalla Mannheimissa, minä olen tsempannut täältä Suomesta käsin. Perjantaina on viimeinen tentti, ja päästäänn sitten [...]

Suomessa taas

tammikuu 3, 2008

Joulu meni ja samalla vauhdilla vaihtu uusivuosikin. Vesilahden mökillä oli hupaisaa ja hauskaa! Usein meillä meni aamun tunneille milloin mitäkin leffaa katsellen tai kirjoja lukien tai vaikka saunoen. Peterin kanssa yritettiin ehtiä käymään kaikilla tutuilla jotka meidät kylään kutsuivat. Sen verran tiukkaa teki, että viimeisille kolmelle päivälle ei otettu mitään suunnitelmia, kunhan lorvittiin. [...]