Kiireinen sairaanhoitajaopiskelija!

Vastoin kaikkea lujintakaan tahtoani, olen ollut hirveän kiireinen enkä ole ehtinyt kirjoittaa opintopisteitä kartuttavista päivistäni Kuntokadun kampuksella. Viime viikko oli koko syksyn huipentuma pitäen sisällään luentoja joka päivä 8-16, mikä tarkoitti että herätys kello soitti 6.20 joka aamu ja kotona olin takaisin puoli viiden kieppeillä. Viikkoon mahtui aineita laidasta laitaan; psykologiaa, anatomiaa ja fysiologiaa, lääkelaskuja, hoitotiedettä, kirjoitusviestintää, kliinisiä tutkimuksia, verenpainetta… Ja eilen huipentumana oli hoitotyön tentti, josta tuloksena kipeä käsi ja edelleen joka tentin jälkeinen pelko sievän 4-linjan rikkoutuminen arvosana-asteikossa. Tänään olivat tulleet tulokset ensiavusta, olin iloisesti yllättynyt saadessani 4:sen; jos antaa insuliinia tajuttomalle diabeetikolle lukuvirheen vuoksi, ei oikein hyvin pyyhi…

Ratsastuksessa ravi kulkee jouheasti tunnista toiseen; olen viihtynyt uudella tallilla oikein hyvin. Lähdimme koko valmennusryhmämme voimin oman tallin koulukilpailuihin, ja kaikilla oli ehyet suoritukset illan päätteeksi. Ohessa kuva minusta ja ihanasta valkoisesta Liirasta.

Joulua odotan tänä vuonna hartaammin kuin ehkä koskaan aiemmin, sillä 19.päivä lennän Peterin luo Saksaan ja me lennämme aattona yhdessä Suomeen perheidemme luo. Odotan malttamattomana Heidelbergin ja Mannheimin joulutoreja, glühweinia ja tietenkin creppejä mit Zimt und Sucer, oder Apfelmus.

Ennen sitä on koulussa kuitenkin paljon tehtävää; edessä vielä 4 tenttiä, kaksi esseen palautusta ja monia luentoja. Joululoma tulee tarpeeseen, sillä akut ovat aika lopussa ensimmäisen lukukauden imiessä voimat uudesta opiskelijasta. Varsinaista stressiä en ole kuitenkaan kokenut, vasta nyt on ollut jonkinlaista ahdistusta esseiden teosta, sillä ne eivät ole mielipuuhaani; eivät varsinkaan tutkimuksenluku raportit…

Detuschland, Deutschland, Deuuuutschlaaaaand!

Varasin eilen illalla lennot Saksaan; pyrähdän lyhyelle viikonloppu reissulle kultsin luo! Takaisin tulen maanantaina. Ensin ajattelin että no, onpa turhan lyhyt aika, mutta tajusin, että olen tuollaisia minilomia tehnyt ennenkin viime keväänä, joten eikun matkaan vaan!

Vielä täytyy ratsastustunnin jälkeen käydä suihkussa, laittaa hiukset ja meikata. Ja pakata loppuun, taidan mennä kohta aloittamaan. Voi sitä riemua kun tänään jo nähdään!!

Ai niin, mihin jäi into tehdä koulutyöt? Ei minnekään! Tenttikirja seuraa mukana pilvien läpi Itämeren toiselle puolelle Saksaan ja palautustyöt tehdään melkein poikkeuksetta aina internetissä, joten ne voi tehdä vaikka Timbuktusta!

Back on track!

Ja tällä kertaa hevosen satulaan! Kesä sujui tiiviisti Saksassa, mutta Suomessa ollessani koulutin ihanaa Manta-tammaa pienellä maalaistallilla Pirkkalan perällä. Manta sai kuitenkin uuden kodin viime kuussa, ja nyt olen hetken pyöritellyt peukaloitani ja ollut hevosia vailla, ja tallia vailla! Nyt kuitenkin viime perjantaina suuntasin kultsin kanssa Lempäälässä sijaitsevalle ratsastuskoululle, Ratsuniitty-nimiseen paikkaan. Se ilahduttin lämpimällä tunnelmallaan sekä ystävällisellä vastaanotollaan. Toimistossa oli mukava työntekijä, joka kärsivällisesti vastasi kysymyksiini ja lopulta varasi minulle ratsastustunnin jo seuraavaksi aamuksi. Lauantaiaamuna jännitin vähän uuden tallin ensimmäistä ratsastustuntia, joka loppujen lopuksi onnstui yliodotusten! Tunnin jälkeen sain neuvon tulla seuraavan viikon perjantaina, eli huomenna!, pienvalmennusryhmän tunnille. Odotan nyt malttamattomana ensimmäistä tuntiani tuossa ryhmässä. Kävin ostamassa uudet ratsastushousut ja muutamat hanskat sen kunniaksi.  Ensi kisakaudella on parasta olla kunnossa! =)

Viime viikolla oli toinen tutustumispäivä sairaalassa; se vain vahvisti tunnetta, että olen opiskelemassa minulle sopivaa ammattia. Vaikka haaveet lääketieteen opinnoista eivät ole kokonaan hävinneet, ovat sairaanhoitaja opinnot kuitenkin erittäin mieleisiä. Jihuu, koossa on ensimmäiset 2 opintopistettä! Suoritin ensimmäisen tentin hyväksytysti, samoin kuin opintotehtävän. Voi sitä riemua! Enää 208 to go!

Kultsi lähti maanantaina takaisin Saksaan ja jo nyt on melkoinen ikävä. Elättelen edelleen toiveita, että syysloma matkani sinne onnistuisi.

Nyt on muutaman päivän loma, mutta silti on tehtävä koulujuttuja; palauttaa pari kolme nettityötä sekä aloittaa lukemaan kansanterveystieteen tenttiin.

Purevaa etiikkaa ja suhdesotkuja

Kuluneet kolme viikkoa ja meneillään oleva neljäsviikko Taysin vieressä ovat olleet erittäin antoisaa aikaa. Olen pitänyt itseni muka niin kiireisenä, etten ole tännekään tullut kertomaan, kuinka hauskaa sairaanhoitajaksi opiskeleminen voi olla. Tänäänkin istuttiin 8 tuntia samassa luokassa, joten se siitä hauskuudesta sitten. Ei vaan, asiat asioina. Opiskelu on lähtenyt käyntiin ja ensimmäinen tentti odottaa vuoroaan keskiviikkona.

Viime viikolla oli ensimmäinen tutustumispäivä sairaalan vuodeosastolla; nyt torstaina on toinen. Tarkoituksena oli mennä ihan nuubina haistelemaan sairaalaosaston ilmapiiriä ja seuraamaan jo kokeneempien sairaanhoitajattarien työtä. Aamulla oli sairaalan oven edessä hiukan peloissaan oleva opiskelija, joka sanoi puntit tutisten ettei ainakaan aio tehdä tänään mitään. Vaan kuinka sitten kävikään… Aamun käynnistyessä löysin itseni erittäin ihanan sairaanhoitajattaren työparina hoitamassa potilasta yhdessä. Aamulääkkeiden jakoa, ruuat, aamupesuja, suihkutusta, lääkkeiden jakoa purkeista tarjottimille, lääkärin kanssa konsultointia ja toimenpiteen katsomista., kun lääkäriä tarvittiin hätätilanteessa omalle potilaallemme. Ja päivän päätteeksi sain kirjata tiedot omista potilaistamme tietokoneen ohjelmistoon! Olin odottanu kauhulla tutustumispäivää, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se oli hieno kokemus, ja nyt torstaina se maailma kaikessa karuudessaan ei varmasti tunnu enään niin pelottavalta.

Tosin sen verran nuubi olen, että päätäni särki vanhusten melko voimakkaasta vuodeosaston tyypillisestä hajusta johtuen koko kyseisen illan. Notta muuten meni hyvin ja koen vahvaa kutsumusta opiskella tätä lisää. Toivottavasti saan jälleen olla tämän ihanan hoitajan kanssa torstaina, meillä synkkasi yhteen heti kerrasta!

Viikkoihin yliopistolla on (minähän käytän sanaa yliopisto, saksalaisittain nääs) sisältynyt mm. sairaanhoitajan etiikkaa, joka on purevaa ja motivoi ainakin minua tarkastelemaan omaa työtäni nyt tulevaisuudessa. Ja erityisesti tarkkailemaan työtään tekeviä mm. juuri tutustumispäivillä tai muuten vain sairaalassa käydessä. Sairaanhoitajan eettiset säännöt sanovat muunmuassa seuraavaa:

I Sairaanhoitajan tehtävä

Sairaanhoitajan tehtävänä on väestön terveyden edistäminen ja ylläpitäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä kärsimyksen lievittäminen.

Sairaanhoitaja auttaa kaikenikäisiä ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Sairaanhoitaja palvelee yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä. Ihmisiä hoitaessaan hän pyrkii tukemaan ja  lisäämään heidän omia voimavarojaan sekä parantamaan heidän elämänsä laatua.

Tässä on mielestäni ihan selkeää asiaa. Mutta eteen päin lukiessa mennään melko maailmaa syleilevästi. Tosin itse haluan tuota kansainvälisyys-juttua toteuttaa!

V Sairaanhoitaja ja yhteiskunta

Sairaanhoitajat osallistuvat ihmisten terveyttä, elämän laatua ja hyvinvointia koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

Sairaanhoitaja toimii yhdessä potilaiden omaisten ja muiden läheisten kanssa ja vahvistaa näiden osallistumista potilaan hoitoon. Hän antaa terveyttä koskevaa tietoa väestölle ja lisää ihmisten kykyjä hoitaa itseään. Sairaanhoitaja tekee yhteistyötä vapaaehtois-, vammais- ja potilasjärjestöjen kanssa.

Sairaanhoitajien kansainvälinen työ on ammatillisen tiedon ja taidon vastavuoroista välittämistä sekä osallistumista kansainvälisten järjestöjen toimintaan. Sairaanhoitajat kantavat vastuuta ihmiskunnan terveydellisten ja sosiaalisten elinolojen kehittämisestä maailmanlaajuisesti sekä edistävät samanarvoisuutta, suvaitsevaisuutta ja yhteisvastuullisuutta.

Lisää ryytiä syksyyn on tuonut seurustelu Peterin kanssa; onneamme varjostaa hänen äitinsä vaikeudet hyväksyä suhdettamme. Mutta eteen päin sanoi mummo lumessa -suhteemme on vain vahvistunut vaikeuksien myötä. Ja nyt keskiviikkona, eli kahden yön päästä, tarkemmin sanottuna pyöreästi 43 tunnin päästä, Peter saapuu Suomeen pienelle syyslomalle ja saamme olla yhdessä ensi maanantaihin saakka. Juhuu, ich freue mich!

Myös ryhmähenkemme luokassa on vahvistunut viikkojen aikana; meitä on 4 hengen tyttöporukka, jossa pidämme yhtä tunneilla sekä niiden välissä ja ruokailussa ja missä ikinä nyt olemmekin.

Me emme näytä ihan tuollaisilta hoitotyöntunneilla valkoisissa asuissamme, mutta ainakin ilmeet ovat yhtä innokkaat! Ja eikun hoitamaan!

Työvaatteista

Jo ensimmäisellä viikolla opiskelijakollegani tilasivat itselleen hoitoasut; minä ennakkoon varautuneena ostin sellaiset Saksasta päin, hinnat saattoivat olla vähän alhaisemmat. Ostin valkoiset, erittäin mukavat ja joustavat housut jotka kuitenkin istuvat päällä. Peter sanoi että jäisi tuijottamaan minua kahvihuoneessa… no, mene ja tiedä siitä sitten. Sairaanhoitajien vaatteet ennen ovat mahtaneet olla, no kauniita, koska rakastan mennyttä aikaa, mutta myös epäkäytännöllisiä, sillä joissakin kuvissa ne näyttävät pikemminkin mekoilta tai leningeiltä kuin työasuilta!

Oma asuni ei kuitenkaan ole näin herttainen, vaikka pidänkin siitä kyllä paljon! Paitana minulla ei ole sellaista tyypillistä jakkua, vaikka sen aion ostaakin, vaan hankin ensimmäiseksi paidaksi tämäntyylisen:

Se on kauniin puhtaan valkoinen ja siinä on piilonappi tuossa kauluksessa pukemista helpottamassa. Lopuksi vielä kuva menneilä ajoilta, entäpä jos sitä yhä kuljettaisiin sellaisten ohjeiden mukaan?

Ensimmäinen viikko takana!

Elikkä ensimmäinen opintoviikko ammattkorkeakoulussa on menestyksekkäästi takana. Sen kunniaksi syön vähän suklaata ja juon vissyä, hurjaa!

Torstaina alkoi meidän uusien sairaanhoitajaopiskelijoiden käytönnönharjoitteluntunnit, elikkä Orhat. Siellä me meidän omassa pikkuryhmässämme istuimme uututtaan hohtavat valkeat sisarasut yllä ja kuuntelimme herkeämättä opettajaamme. Ensin pestiin käsiä aseptiikan luennolla opittujen normien mukaisesti, sitten laitettiin kädet desinfektioaineeseen ja sitten tihrustettiin ultraviolettivalon alla että näkyykö bakteereja -ero pesemättömiin käsiin oli hurja! Taitaa meidänkin kotiin ilmestyä pullo käsidesiä.. Sitten saimme kukin omat tehdaspuhtaat toimenpidehansikkaat joilla harjoittelimme lähinnä niiden oikeaoppista riisumista. Kun saimme steriilipakkaukset, oli olo vähintääkin jo kuin Teho-ostaston leikkaussalissa! Meidän piti avata ja pukea steriilit hanskat oikeaoppisesti, se oli hauskaa! Saimme myös omat maskit, ja lopulta saimme viedä kotiin myös steriilit hanskamme, niin että voimme harjoitella niillä ennen käytönnönkokeita. (joskus marraskuussa) Kaiken kaikkiaan orha oli mukava, ja jään odottamaan seuraavaa kertaa joka on ensiviikolla! Tähän väliin kuitenkin pieni muistutus:

1) Pese aina ensin kädet

2) Sitten desinfektio; ota riittävästi desinfektioainetta!

Aspest… eikun aseptiikkaa!

Tänään käsiteltiin luennolla aseptiikkaa, eli puhtautta ynnä muuta siihen liittyvää. Oli inhaa tietää, että käsissämmekin on vaihtelevasti yhtä paljon mikrobeja kuin on Suomessa väkeä! Ja että se saippualla käsien peseminen ei poista kuin näkyvää likaa, mikrobit ja bakteerit poistuvat vasta käsien desinfektion jälkeen; joten käsidesit kunniaan joka puolella! Huomenna ensimmäisellä harjoittelutunnilla päästään käytännössä pesemään käsiä ja pukemaan steriilejä leikkaushanskoja jne, tänään katselimme niistä videoita ja luimme teoriaa. Saimme myös mielenkiintoista keskustelua aikaan mm. siitä kuinka toisilla osastoilla annetaan pitää vihkisormuksia sormissa VAIKKA niiden alla sijaitsee, oikein kuhisee!!, mikrobeja. Meitä uusia opiskelijoita kehoitettiin rakentamaan heti vankka aseptinen omatunto; meikäläisellä se on kyllä kohdallaan. Hanskat lähtee vaihtoon joka potilaan jälkeen; jossain kuulemma säästellään hanskoja tai desinfioidaan niitä ja käytetään seuraavassa potilaskontaktissa. Saimme myös tehtäväksi seurata tutustumispäivänä mitenkä omalla osastollamme asiat hoidetaan; käsihygienia, potilaan henk.koht. hygienian hoitamin, erityisesti hampaat jne.

Sain myös ostettua erään haluamani kirjan kolmannesosan hinnalla siitä mitä se normaalisti maksaisi kaupassa, happy me!

Ryhmähenki alkoi tänään muodostua jo vähän paremmaksi, nyt saatiin jopa puhuttua jotain toisillemme, hyvä hyvä! Seminaarityössä tehdään esitys perioperatiivisestä hoitotyöstä, sattuipa sopivasti omalle kohdalleni. Sitä mukaillen…

Kuntokadulta, päivää!

Tänään oli ensimmäinen varsinainen koulupäivä, aiheena oli tosin pelkkää tietotekniikkaa ja tiedon etsintää koulun ja muiden nettipalvelujen tietokannoista. Sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta… Pääsin jo kymmeneltä kotiin, mutta minun piti juosta ympäri koulua hakemassa tunnuksia ja vaikka mitä, ja sainkin ne sitten viimein. Nyt olen koko loppupäivän ilmoittautunut kursseille ja tulostanut jo saatuja luentomateriaaleja viime viikolta. Lisäksi olen metsästänyt kirjoja joka puolelta. Olen sen verran ahne, että haluan omistaa suurimman osan opiskelukirjoistani. Tämä aiheuttaa tietenkin suuren loven budjettiini, mutta minkäs teet.

Peter soitti hetki sitten ja sanoi ettei ehdi skypeen tänään; menee pelaamaan poikien kanssa jalkapalloa. Tyypillistä! No, pääsenpähän aikaisemmin nukkumaan. Lupasi huomenna soittaa kun pääsee klinikalta kotiin.

Huomenna päivä alkaa armahtavaan aikaan 12.45! Se ei toki tarkoita, että saisin nukkua hirveän myöhään, vaan ahkerana opiskelijana teen etätehtäviä ennen koulun alkua. Ai niin, ilmoittauduin myös saksankielen kurssille koulussa, alan heti keräämään tarpeeksi opintopisteitä! Ainoa hassu juttu on, että se on tarkoitettu n.2 vuotta kieltä opiskelleille, ja itsellä on takana jo reilusti enemmän plus kokemusta natiivi kielestä asuessani puoliksi Saksassa ennen opiskelujani. Kurssi alkaa nyt perjantaina ja on iltapäivisin 12.45-16.00. Kuinkakohan usein sitä jaksaa sinne raahautua?! Luennoilla ja tunneilla on 80% läsnäolopakko, joten ehkä sieltä tunnin tai pari voi livistää… (menossa on vasta toinen opiskelupäivä ja nyt jo suunnittelen lintsaavani…!) Näillä mennään.

Takaisin kotona

Saavuin eilen illalla takaisin kotiin niinkin yllättävästä syystä kuin että sain koulupaikan! Sain viikko sitten tietää, että Piramkin Kuntokadun laitoksella on minulle paikka; näin ollen se on oleva opin ahjoni seuraavat 3,5vuotta, jonka jälkeen olen pätevä sairaanhoitaja.

Lähtö takaisin kotiin oli yllättävä, mutta mieluinen, sillä koulupaikka on näyttänyt olevan kiven alla. Mutta nyt se kivi on siis käännetty ja kohti uusia mennään! Sinänsä oli haikeaa jättää Saksa ja Heidelberg taakseen, sillä Peter jäi sinne suorittamaan käytännönvuottaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että koska minä opiskelen ja hän luo uraa yliopiston sairaalan eri osastoilla, aikaa meidän suhteellemme ei jää lähes ollenkaan. Mitä nyt jokunen ilta kerran kuukaudessa tai harvemmin, jos pääsemme toistemme luo lentämään. (Pliis, Ryanair, pidä hinnat alhasina!)

Olen nyt siis sairaanhoitajaOPISKELIJA, ihan oikeasta korkeakoulusta! *viiks* Työvaatteet odottavat motivoitunutta terveyssisarta ensimmäiselle käyttökerralle, joka on torstaina käytännöntunnilla. Tässä blogissa seurataan nyt myös sitten opiskeluelämääni aina ensimmäisestä opintopisteestä alkaen. (jihuu)

Lähenee, lähenee!

Tänään on viimeinen ilta kotona pitkään aikaan! Rakkaimmat ystävät ja muutama muukin kävivät lähtökahvilla ja meillä oli oikein hauskaa. Sähköpostiin oli sopivasti saapuneet kuvat tulevasta Saksan-kodistani, joten saimme kaikki ihastella niitä yhdessä. Olin helpottunut kun sain nähdä millaiseen paikkaan olen menossa. Tosin Heidelbergin vihreyteen tottuneena menee varmaan hetki ennen kuin kotiudun uudehkoon lähiöalueeseen.

Lapset, Justin ja Joanna vaikuttavat oikein herttaisilta. Erittäin aktiivisilta kuitenkin, toivottavasti pärjään heidän kanssaan.

Huomenna lennän iltalennolla Frankfurtiin, kone on perillä 23.05 paikallista aikaa ja sieltä kultsi hakee minut ja me mennään sitten heille yöksi. Lauantaina sitten ajellaan kaikessa rauhassa koko 130km Suttgarttiin ja tämän perheen luo. Onneksi kultsi jää myös yöksi, niin ei tarvitse nukkua ensimmäistä yötä vieraassa talossa ihan yksin. Ja sitten me, ihanaa, voidaan nähdä lähes joka viikonloppu kun asumme niin lähekkäin! Onhan se 134km vähän vähemmän kuin tämä 2024km! Ich freue mich!